Rockmusiikki on yksi tunnetuimmista musiikkityyleistä, ja se on samalla myös laajimpia tyylilajeja musiikissa. Rock voi kategoriana kerätä alleen niin akustisen folk-tyylisen musiikin, perinteisen sähköisten vahvistimien avulla soitettavan rockin, hardrockin ja jopa metallin. Rock on käsitteenä niin laaja, että sille onkin syntynyt useita alalajeja, jotka ovat lähteneet vähitellen kehittymään omiin suuntiinsa luoden puolestaan uusia alalajeja.
Rockin historia alkaa muista musiikkityyleistä
Rock on syntyajoistaan lähtien ollut myös osa kulttuuria, ja sitä on aina ihasteltu ja paheksuttu. Rockmusiikki sai alkunsa, kun muusikot yhdistelivät muun muassa blues- ja countrymusiikkia, ja sovittivat näistä omaan tyyliinsä sopivan uuden musiikkityylin. Rock alkoi kehittyä 50-luvulla ja eteni vähitellen kasvaen jatkuvasti isommaksi. 70-luvulla oli jo syntynyt useita erilaisia rockin alalajeja, jotka kehittivät jälleen omia alakulttuureja ja erilaisia tyylejä laajentaen jatkuvasti rock-musiikkia käsitteenä. Rock käsittää useita eri tyylilajeja, joista useampia kannattaa kuunnella ymmärtääkseen rockin syvempää olemusta tarkemmin.
Rock keskittyy tiettyjen soittimien ympärille
Rockmusiikkiin liittyy vahvasti sidostuneisuus tiettyihin soittimiin, kuten kitaraan, bassoon ja rumpuihin. Erityisesti 70- ja 80-luvun psykedeelisessä rockissa myös syntetisaattorilla oli merkittävä osuus rock-musiikissa, ja nykyisin monessa bändissä on mukana myös kosketinsoittaja. Rockin suosio perustuu oletettavasti juuri siihen, että se on erittäin monipuolista musiikkia joka tarjoaa lähes jokaiselle jotakin. Sanoitukset painottuivat aluksi tiettyjen teemojen, kuten yhteiskunnan muutoksen ja ihmissuhteiden ympärille, mutta nykyään sanoitukset voivat käsitellä mitä tahansa.
Rockmusiikin soiton voi oppia itsekin
Yksi rockin alalajeista on 70-luvun loppupuoliskolla syntynyt punk, joka perustui alkuun ajatukselle siitä, että kuka tahansa voi soittaa bändissä. Punkin perusidea on hyvä pitää mielessä vielä nykyäänkin, jos mielii opettelemaan uusia taitoja, kuten vaikkapa kitaran tai rumpujen soittoa. Rahoituksen harrastukseen voi löytää esimerkiksi https://www.freedomrahoitus.fi/-sivustolta. Sinnikkäällä harjoittelulla voi päästä pitkälle, ja soittaminen tai laulaminen on myös hyvin kehittävää puuhaa aivojen kannalta.
50-luvun kapinaa
Ensimmäiset rockartistit käsittelivät kappaleissaan yhteiskuntaa ja vanhempia sukupolvia kritisoivia aiheita, mikä tekikin rockista kulttuurisesti merkittävän musiikkityylin. Se vetosi erityisesti nuoriin, jotka ovat aina olleet edelläkävijöitä uusien asioiden suhteen. Aikansa tunnetuimpia artisteja olivat muun muassa Elvis Presley ja Chuck Berry.
Brittirock
Iso-Britannia on tuottanut maailmalla monia tunnettuja rockbändejä, kuten Beatles, The Who, The Clash ja Sex Pistols. Brittirock on jopa joissain piireissä saanut oman genrensä. Vaikka edellä mainitut bändit edustavatkin eri tyylisuuntia, on Iso-Britannian panos musiikkimaailmassa niin merkittävä, ettei brittiläisten rockbändien osuutta voi suoraan sivuuttaa.
Hardrock ja heavymetal eriytyivät omiksi tyyleikseen
70-luvulla rockmusiikki alkoi muuttua raskaammaksi ja siitä eriytyi useita eri tyylisuuntia. Hardrock sai nimensä edustamastaan raskaammasta tyylisuunnasta, jossa painottuivat kitara, rummut ja basso. Hardrockin alueelta tunnettuja bändejä ovat muun muassa Led Zeppelin ja Black Sabbath. Metallimusiikki erkani omaksi tyylilajikseen hardrock-musiikista ja nykyään sitä pidetäänkin täysin omana genrenä, joka jakautuu useaan eri tyyliin.
Moderni rock on joustava käsite
1990- ja 2000-luvun puolella rock alkoi muuttua käsitteenä joustavaksi, eikä tiettyyn genreen luokittelua enää nähty niin tärkeänä. Rockmusiikkia ajateltiin enemmän koettavana asiana ja taiteenlajina, eikä niinkään kategoriana. Rockmusiikki kehittyy ja muuttuu jatkuvasti, mikä onkin osasyynä sen suureen suosioon.