Juhlahumua elokuun illassa

Kesähäät! Sain kutsun rakkaan ystäväni elokuisiin kesähäihin, ihanaa, häitä on ainakin omassa lähipiirissäni ollut viime vuosina todella harvoin. Polttareita vietettiin asianmukaisin menoin muutamaa viikkoa ennen häitä, ja itse hääjuhlien tapahtumapaikkana oli Valkeakoski, hääparin kotikunta. Siellä vihkiminen tapahtui kauniissa pienessä kirkossa nimeltään Metsäkansan kirkko, jonne reitti olikin opastettu hienoin kyltein Valkeakosken keskustasta saakka. Vihkitilaisuus oli kaunis ja sen suoritti naispastori. Muodollisuuksien jälkeen kirkon kanttori soitti ja lauloi hyvin kauniisti hääparin valitseman laulun.

Kirkosta matkaa juhlapaikalle, Metsäkansan Tapiolaan, oli vain puolisen kilometriä, mistä löytyi tunnelmallinen vanha rakennus orkesterilavoineen. Juhlatilaisuus alkoi tietysti morsiamen isän pitämällä – tässä tapauksessa hyvin tiivistetyllä – puheella, jonka jälkeen saimme nauttia kerrassaan maittavan illallisen. Tarjolla oli vihersalaattia, munasalaattia, herkullista savulohta, sinappisilliä, maukkaita kermaperunoita, uunijuureksia, herkkusieniä, erinomaista kanaa barbequekastikkeessa, ja itse tehtyjä lihapullia sekä leipää ja voita. Kaikki ruoka oli todella hyvää ja kylläpä tulikin syötyä! Ruokajuomina tarjottiin kotikaljaa ja mehua.

Aterioinnin jälkeen sulhasen eno piti meille puheen, jossa hän kertoi meille sulhasen lapsuudesta ja heidän pitkästä välimatkasta huolimatta lämpimänä pysyneistä väleistään. Morsiamen ystävät olivat sanoittaneet hääparille uudelleen laulun Heili Karjalasta, joka raikui hienosti usean laulajan voimin salissa. Laulun jälkeen vuorossa oli tietokilpailua ja muuta mukavaa ajankulua, ja tietysti hääkakkukahvit. Oi mitä kakkua… mehevä marjainen täyte ja runsaasti kermaa. Tarjolla oli tiikerikakkua ja pikkuleipiä ja

makoisia makeisia: Partyking.fi, kuten vaahtokarkkeja.

Kyllä siinä sai suun makeaksi. Kahvia hiukan terästeltiin siellä sun täällä tässä vaiheessa morsiamen ”piilopullolla” ja tunnelma alkoi olla katossa. Välillä käytiin ulkosalla viilentymässä, ja nauttimassa hienosta elokuisesta alkuillasta.

Sitten oli vuorossa illan kohokohta: hääparin valssi. Orkesteri saapui lavalle ja alkoi soittaa. Hääpari oli harjoitellut valssia kuuleman mukaan yhden kerran etukäteen, ja sehän sujui oikein hienosti. Yhden valssin hääpari tanssi kahdestaan, ja koska morsiamen tai sulhasen vanhemmat eivät terveydellisistä syistä tanssineet, oli sovittu jo etukäteen että morsiamen ystäväpiiristä liittyisi hääparin lisäksi tanssimaan muutama pariskunta, jotka sitten vaihtelivat tanssittajia keskenään. Ja se oli kyllä hieno ja hienotunteinen veto! Kuinka paljon ystävät olivatkaan valmiita osallistumaan ja ottamaan huomioon tällaisia tilanteita.

Elokuun ilta pimeni yöksi ja viileni, mutta juuri sopivasti että pysyi liika kuumuus loitolla. Ulkona otettiin vielä valokuvia monenmoisissa kokoonpanoissa: hääparista vanhempien kanssa, sisarusten kanssa, ystävien kanssa. Runsaasti varustelulla juomakaapilla käytiin kohtuullisesti, paikallisen orkesterin taitavaa soitantaa kuunneltiin ja vanha tanssilattia sai arvoistansa käyttöä.

Ja vielä oli ohjelmaakin jäljellä. Morsiuskimpun heitto sujui mallikkaasti, naimattomia naisia oli rivissä toistakymmentä kimppua tavoittelemassa. Totesipa joku vanhempi täti kuulema että onpas noita naisia tuossa monta. Heh, onneksi seuraavassa ohjelmanumerossa eli sukkanauhan heitossa oli likimain saman verran vapaita sulhasehdokkaita myös nauhaa tavoittelemassa. Kunhan se sieltä morsiamen hameen alta ensin löytyi – sulhanen sai kaivella sieltä monenmoisia työkoneita ensin esiin, mistä lie morsiamen hääkoltun alle päätyneetkään.

Vierasjoukon jo harvennettua alkoi tunnelma entisestään tiivistyä, ja yöpalaakin oli katettu pöytiin tarjolle runsain mitoin. Oli pastasalaattia, suolaista purtavaa muun muassa monenmoisia meetvursteja ja makeita namusia. Kyllä kelpasi olla ja tämän voimin jaksettiinkin sitten näitä häitä tanssia ja juhlia pitkälle aamuyön tunneille. Hienot juhlat oli!